Orjakuvia Oriveden sarjakuvakoulusta

Oriveden opiston sarjakuvalinjan päiväkirja

maanantaina, marraskuuta 19, 2007

Sarjisope Karri on palannut

Morjes!

Palasin Italian reissulta ja tää viikko (ja ensi viikkokin) vierähtää graafisen suunnittelun merkeissä. Teemme Sarjakuvaorjan,joka pitää sisällään Rojun vetämän sarjakuvahistoriakurssin kirjoituksia ja toivottavasti uusiakin juttuja.

Poissa ollessani oppilaat perustivat oman blogin:
Orjasarjat

Karri

torstaina, elokuuta 30, 2007

Blogi pitää taukoa syys-lokakuun

Blogin pitäjä ja sarjispääopettajanne on työmatkoilla kaksi kuukautta, joten blogissa on tauko syys-lokakuun ajan. Sinä aikana sarjakuvaopetuksesta huolehtii Marko Turunen.

Alkuorja (10,2007)

Ensimmäisellä viikolla teimme päiväkirjaharjoitusten lisäksi 22-ruutuisesta (W.Woodin "ruutujen jotka toimivat aina" pohjalta) tehtävästämme Orja-lehtemme numeron kymmenen. Lehden nimi on Alkuorja ja ohessa kansi julkaisustamme.

tiistaina, elokuuta 21, 2007

Sarjisopetus alkoi



Oriveden opiston sarjislinjan syyslukukausi alkoi. Oppilaita mahtus meidän luokkaan hyvin viä lisääkin. Et tervetuloo vaan, soitto koululle riittää.

Tällä viikolla teemme sarjakuvapäiväkirjaharjoituksia, omakuvasarjiksen, toiminta/dialogi-harjoituksen ja teemme ensimmäisen lehden. Ensi viikolla olisi vierailevana opettajana vuorossa Marko Turunen.

torstaina, huhtikuuta 26, 2007

Kahden viikon studio-kurssin tuotos vihdoin julki

Saimme viimeinkin julkaistua kuukausi sitten pitämämme sarjakuvastudio-kurssimme tuotoksen. Jenna on 32-sivuinen sarjakuvalehti jossa on yksi pitkä tarina. Kurssilaiset vastasivat yhdessä koko tuotannosta, vaikka vastuualueet olivat periaatteessa jaettu. Homma meni välillä niin innostuneeksi että muutamilta jäi parit yöunetkin väliin. Ja kaikki auttoivat toisiaan. Hyvä! Ohessa Kansi ja pari näytesivua.




sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

Arveluttavat kuvat

Pidimme viikonlopunna Arveluttavat kuvat -kurssin. Ohessa yhteinen alustus kurssille.

Aiheita, joita vierastetaan: oma elämä
-Arki
-Mielipiteet
-Seksuaalisuus
-Työ/vapaa-aika
-Tulevaisuus, odotukset, toiveet
-Tunteet
-Menneisyys, muistot
-Ihmissuhteet, rakkaus, kateus, viha...
-Pelot
-Heikkoudet, puutteet
-Epäonnistumiset/Onnistumiset
-Pakkomielteet
-Esikuvien myöntäminen

Perusteluja miksi vierastetaan
-Altistuu arvostelulle
-Ei edes huomata pohtia
-Vältetään pohtimasta, ahdistaa, mielummin pelataan tietokonepelejä, luetaan & katsotaan telkkaria kunnes mennään nukkumaan (yhä myöhemmin ja myöhemmin aargh!)
-Pidetään yllä itse muodostettua omakuvaa (valheellista ja totuudellista)
-"Ei se kiinnosta ketään"
-Ei uskalleta hypätä tuntemattomaan (ja tehdä jostain aiheesta mikä tuntuu aloittaessa epämääräiseltä ja ei-valmiilta)
-"Ei mun elämässä ole tapahtunut mitään, mistä voisi tehdä tarinoita"
-"Ei muiden elämästä voi kertoa"

Joten näistä aihesta sitten teimme sarjakuvia. Mukana oli sarjislinjalaisten lisäksi myös kirjoittajalukiolaisia.

perjantaina, maaliskuuta 30, 2007

Christer Nuutinen kävi esittelemässä töitään

Christer Nuutinen kävi esittelemässä töitään aamupäivällä. Hän tekee nykyään sarjakuvaa mm. Rumbaan. Kertoili sarjakuvatekijän ja kuvittajan arjesta.

Lempi-orja Tampereen sarjisfestareille



Saimme valmiiksi Orjan nummero seitsemän. Se on kokoomateos talven töistä ja tarkoitettu jaettavaksi tulevan viikonlopun sarjisfestareille Tampereelle.

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Marko Turunen pitää tällä viikolla animaatiokurssin

Marko Turunen pitää tällä viikolla animaatiokurssin. Työt tulevat esille viikonloppuna osana Loitsu-näyttelyä.